Sisällön tarjoaa Blogger.

Sivistynyt länsi mua symbolikseen haluaa


Viimeisimpien huhujen mukaan ensi-iltaan on kaksi viikkoa. Lähestymme sitä samalla vakionopeudella kuin ennenkin, mutta tietysti lyhenevä välimatka vähän alkaa jo kutitella. Koko talven olemme kitkutelleet teatteriluokassa, joka on ehkä jopa kuudennes suuren näyttämön koosta. Täysmittaisen musikaalin syntyminen komerossa, joka on saatu aikaiseksi raivaamalla ATK-luokasta viidakkoveitsellä isoimmat kikkareet pois, on mielestäni ihan kättenläpyttelyn arvoinen suoritus.

Projektille on varattu kolmosjaksosta alkaen lukujärjestyksestä kolme tuntia kolme kertaa viikossa, mikä tämän kokoluokan jutuille on elinehto. Olen ymmärtänyt, että aikataulujen rakentaminen ei ole ollut palapeli, vaan jonkinlainen 50-osainen keittiönpöytä, jonka pakettiin on eksynyt osia myös sohvaryhmästä ja leuanvetotangosta. Kaikki palat eivät vain voi sopia yhteen, mutta keikkumaton lopputulos pitäisi saada aikaiseksi ennen kuin mummo tulee kylään ja näkee kaiken tämän sotkun. Ja kyllä se valmistuu.

Vakituisesta tuntipaikasta huolimatta musisointi ja teatterointi ovat aika kaukana normaalista koulupuuhastelusta. Kun tarkoituksena on puhaltaa jokaisen henkilökohtaisen hiilen sijaan yhteen yhteiseen kekäleeseen, opettaja-oppija-asetelma ei oikein toimi. Muutamankin kerran olen huomannut olevani tilanteessa, jossa olen asettanut opettajalle palautuspäivän kirjoitustehtävälle, joka minun pitäisi tarkistaa ja korjata.

Omissa hyppysissäni olen pitänyt tämän blogin langat. Alussa ajattelin, että postaus viikossa on hyvä tavoite, mutta siinä tuskin tullaan pysymään. Olenkin häkeltynyt siitä, miten hyvin homma on toiminut. Tässä on auttanut tietysti ryhmän massiivinen koko, jossa riittää erilaisia persoonia ja näkökulmia yhteiseen projektiimme. Oma roolini blogiitikkona onkin onneksi osoittautunut lähinnä jonkinlaiseksi suuria linjoja valvovaksi toimitussihteeriksi, joka yrittää Silventois-Juhon avustuksella pari kertaa viikossa puristaa muista yhden tekstin ulos. Puristamisen sietämätöntä keveyttä kuvaa ehkäpä se, että tätäkin kirjoitusta olen lykkäillyt kuutisen viikkoa, ja olemme vaivihkaa siirtyneet kahden postauksen viikkotahtiin. Blogin kanssa eniten hiekkaa tiimalasissa on valunut ihastuttavan Bloggerin kanssa sambatessa, ja jatkuva päivitysrumba on tuntunut sotkevan askelkuviot täysin.

Tässä kulttuurikuplassa kun palloilee, on välillä vaikea ymmärtää niitä paikkakunnan ihmisiä, jotka eivät vieläkään ole ymmärtäneet, mitä olemme tekemässä.

– No suurella näyttämöllä! Toukokuussa. Koska siitä tulee hirrveen hyvä. En voi, kun sinun pitää ihan ite ostaa liput sinne.

Mutta eipä siinä, ihan mielelläni minä aina selitän, ettei musikaali kerro Dingosta, eikä se kerro 80-luvusta, eikä sifonkihuivia tarvita taaskaan. Kerron myös, miten hienosti kirjoitettu näytelmä Nahkatakkinen tyttö on ja siitä, miten olen viime aikoina jokaisissa harjoituksissa löytänyt käsikirjoituksesta jotain uutta. Erityisesti minua viehättää se, miten nerokkaasti näytelmän juonenkäänteet ponnistavat kappaleiden sanoituksista. Perjantaina uppouduimmekin pienellä sakilla tuntikausiksi vatuloimaan henkilöiden välisiä suhteita ja mahdollisia historioita.

Viimeisen puolentoista vuoden ajan olen kulutellut teatterin penkkiä koko lailla taajaan, ja siksi olikin erityisen jännittävää päästä sipsuttelemaan myös sinne ei-ihmisten puolelle. Harjoitusten tyhjinä hetkinä olen muiden rinnalla oppinut pahan, mutta harvinaisen mukavan tavan röhnöttää suuren näyttämön katsomossa jalat edessä olevan tuolin selkänojalla. Jatkossa joudunkin luultavasti hankkimaan teatterissa lipun itseni lisäksi myös koivilleni.

Juuri ennen tämän virkkeen kirjoittamista sisäistin sen, että kaksi viikkoa tarkoittaa neljäätoista päivää, ja jotain pitäisi tässä välissä vielä tapahtua. Tänään harjoituksissa yritimme luopua lauleskelusta ja siirtyä vähitellen kirpeällä artikulaatiolla höystettyyn olan takaa veisaamiseen. Huomenna sitä on tiedossa lisää ja sitten ensi viikolla sitä ja kaikkea muuta on tiedossa taas ja taas ja taas ja taas…


Seppo Kivimäki
blogosfäristi, Brutus

Ei kommentteja: