Jokainen aamu, jokainen ilta

Viime viikkoina olemme harjoitelleet lähes jokainen aamu, jokainen ilta ja ajan siinä välissä tulevia esityksiä varten. Päivät, jolloin harjoituksia ei ole ollut, ovat tuntuneet hyvin tyhjiltä ja tylsiltä. Vaikka kaikki varmasti jo innolla odottavat hetkeä, jolloin työn tuloksen voi näyttää, ei mikään silti tuo takaisin harjoittelupäivien tunnelmaa. Töitä tehdään tosissaan, mutta huumoria ja hyvää menoa ei harjoituksista kuitenkaan puutu.

Esitystä hiottaessa tarvitaan kaikkia kolmea peruspilaria: verta, hikeä ja kyyneleitä. Kaikkia näitä on jo tässä vaiheessa produktiosta löytynyt. Veri ei kuitenkaan ole tällä kertaa tullut puhki hiertyneistä jaloista ja kyyneleetkin ovat onneksi pääosin seurausta hysteerisistä naurukohtauksista pitkiksi venyvien treenipäivien päätteeksi. Koko ajan on niin kova meno päällä, että sykkiessä paikasta toiseen eivät myöskään hikikarpalot voi olla nousematta otsalle. Hyvä pöhinä täyttää ensin Iso-Kristiinan alakerran ja sitten kaupunginteatterin suuren näyttämön innokkaan nuorisojoukon pöllähtäessä paikalle.

Tanssijan näkökulmasta produktio on ollut todella opettavainen. Viimeistään viime viikkoina kaikille on valjennut, mitä tällaiseen esitykseen sitoutuminen tarkoittaa ja kuinka tosiaan näemme nykyään enemmän teatteriperhettä kuin omaamme. Tämä ei kuitenkaan ainakaan itseäni ole haitannut. Kuten varmasti monelle muullekin projektissa mukana olevalle abiturientille tämä on ollut ”just se mitä mä nyt kaipaan”. Normaalien koulupäivien puuttuessa täytyy päivät täyttää jollain muulla tekemisellä ja Nahkatakkinen tyttö on ollut juuri sopivaa täytettä.

Tällä viikolla harjoitukset saivat uuden ulottuvuuden kun saimme ensimmäistä kertaa kaikki näytelmän lavasteet käyttöömme. Aluksi törmäyksiä tapahtui ja itsekin sain nilkasta reiden yläosaan ulottuvat mustelmat yrittäessäni kiivetä sillalle huonolla menestyksellä. Kuitenkin päivästä päivään nämä uudet elementit tulevat meille yhä tutummaksi ja ensi-illan koittaessa olemme varmasti kuin kotonamme suurella näyttämöllä.

Harjoituksissa kaikki ei aina suju niin kuin tanssi, mutta ehkä se on tässä vaiheessa produktiota ihan hyväkin asia. Jos kaikki olisi tässä vaiheessa täydellistä, ei kenelläkään enää olisi innostusta hioa jokaista askelta ja käden asentoa viime hetkeen saakka. Haluamme tehdä esityksestä timanttia. Haluamme, että sekä me että yleisömme voimme nauttia esityksen jokaisesta hetkestä esiripun avautumisesta viimeisiin kumarruksiin.


Sanni Kauppinen
tanssija, Dingon jengiläinen