Olin tänään niin onnellinen

Dingon biiseistä on tullut minulle korvamatojen kavalkadi. Päänsisäinen soitto alkaa treenipäivän jälkeen ja jatkuu pitkälle iltaan. Dingon tahteihin nukahdan ja herään keskellä yötä. Aamulla huomaan tapailevani biisien säveliä…

Kunnia korvamadoista kuuluu musikaalin bändille, jonka kanssa treenaamisesta olen nauttinut kovasti. Olemme viettäneet toistemme seurassa monia kymmeniä, ehkä satoja tunteja. Enää ei tarvitse jokaisen kanssa edes puhua lausetta loppuun, pelkkä ilme paljastaa ajatuksen. Tuntuu siltä, että jokainen viihtyy omassa roolissaan, ja se on tärkeää.

Ammattimaisella asenteella ja tarkkuudella, luovasti heittäytyen olemme valmistelleet kappaleita. Tunnelma on ollut leppoisa, välillä ehkä hieman väsähtänyt. Mutta kun rumpali laskee biisin käyntiin, jokainen on valmis ja keskittynyt. Minulla on vahva tunne siitä, että rakennamme yhdessä tämän musikaalin äänimaisemaa. Tuota opiskelijoiden asennetta, luottamusta ja sitoutumista, en kohtaa jokaisella lukion musiikin kurssilla. Siinä on syy, miksi rakastan tätä.

Kun bändi on ottanut kappaleen haltuun, on työ vasta puolitiessä. Vielä on hiottava laulua ja treenattava taas. Intensiivisen harjoittelun myötä tekemiseen tulee jatkuvasti lisää varmuutta ja kehitys on päätä huimaavaa. Uuteen nousuun! Sitä olen hokenut itselleni ja muillekin. Hiotaan laulusooloja ja stemmoja, haetaan oikeaa tunnetta, mokataan, kestetään moka, opitaan siitä ja yritetään uudelleen. Musikaaliprojekti on pitkä prosessi. Se vaatii tekijältään kärsivällisyyttä ja paljon voimia.

Olimme viime viikolla Lappeenrannan kaupunginteatterin teatteriklubilla, jossa esiteltiin
tulevaa ohjelmistoa, tällä kertaa Nahkatakkista tyttöä. Työryhmäämme haastateltiin, ja yleisö sai esittää kysymyksiä. Siinä lavan keskelle asetetulla puistonpenkillä istuessani minut valtasi outo tunne. Katselin yleisöä, bändiä, näyttelijöitä…. Jos joku olisi kysynyt, mitä työltäsi ja uraltasi odotat, olisin vastannut, että juuri tätä. ”Olin tänään niin onnellinen…” Se ei ollut iloisesti pirskahtelevaa onnea ja naurun kiljahduksia, vaan rauhaa ja tyytyväisyyttä. Luottamusta siihen, että yhdessä selviämme. Meille ei mikään ole mahdotonta.

Tuon onnen ja varmuuden tunteen kannattelemana odotan ensi-iltaviikkoa. En epäile enkä kyseenalaista, vaan uskon ja luotan jokaiseen roolisuoritukseen ja sooloon, jokaiseen näyttelijään, laulajaan, soittajaan ja tanssijaan. Olen etuoikeutettu, kun saan tehdä tätä musikaalimatkaa kaikkien noiden nuorten kanssa.

Muistoksi tältä matkalta jää monia hauskoja hetkiä, paljon kokemusta ja oivallus siitä, että taide on jotakin syvempää kuin pelkkä soitettu kappale tai laulettu laulu. Taide on asioiden ja ilmiöiden ennakkoluulotonta tarkastelua. Se on suvaitsevaisuutta ja luovuutta. Se on elämänasenne ja tapa hengittää. Taiteen kautta voimme löytää herkkyyden nähdä ja kuulla, sallia muut – olla itse.


Lea Kaijansinkko
musiikin ohjaaja