Tuoksusi vie tajun tanipimeään

Perjantai-iltapäivänä koeviikon keskellä meno Nahkatakkisen tytön harjoituksissa on jollain tapaa poikkeuksellisen hyväntuulista. Me näyttämöihmiset pääsimme muovaamaan liikuntasalin isossa mittakaavassa kakkoskohtauksen koreografiaa ja kerrosta ylempänä bändi veteli nimibiisiä laululla ja ilman. Lisäksi vielä yhtä kohtausta harjoiteltiin viereisessä musiikkiteatteriluokassa, jonka erottaa musiikkiluokasta vain väliseinä, jonka voisi äänieristyksensä puolesta vaihtaa vaikkapa hapankorppuun.

Päivä oli merkittävä, sillä Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijät Jussi Johnsson ja Sanna Kemppainen liittyivät harjoituksiin ensimmäistä kertaa. Sekä Johnsson että Kemppainen ovat innolla mukana projektissa, joka ei ole normaalia teatteritalon sisällä tapahtuvaa toimintaa.

”Jännää päästä tekemään tällaista, mitä ei koskaan ole tehnyt. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi ollut koulumaailmaan kosketuksissa”, Johnsson miettii. Hän ei kuitenkaan usko tehtävään paneutumisessa sinänsä olevan pahemmin eroa normaalityöskentelyyn verrattuna.

”Bändikin vetelee tuolla ihan ammattilaisten asenteella”, Johnsson kehuu.

Kemppainen sanoo haaveilleensa siitä, että pääsisi nuorten kanssa itsekin näyttämölle, pelkän ohjaamisen tai opettamisen sijaan. Hän pohtii myös, että aikakäsitys eroaa teatterin normaalista tekemisestä, sillä Nahkatakkisen tytön ensi-ilta on toukokuussa, ja harjoitukset on aloitettu jo joulukuussa.

”Itsestä ainakin tuntuu, että toukokuuhun on vielä ikuisuus aikaa, vaikka toki se sieltä tulee", Kemppainen sanoo.

Johnssonin mukaan yleensä harjoitusjaksolla keskitytään yhteen juttuun kerrallaan, vaikka esityksiä pyöriikin koko ajan. Hän laskeskelee, että ennen Nahkatakkisen tytön ensi-iltaa teatterilla tulee vielä toinen näytelmä ja kolmattakin aloitellaan.

Ennen kohtauksensa läpilukemista Johnsson ja Kemppainen laitettiin lauleskelemaan biisejään bändin ja muiden laulajien kanssa. Kemppainen sanoo kuunnelleensa Dingoa ”jonkin verran” silloin kun yhtye oli kuuminta hottia. Hän muistaa alle kouluikäisenä huudattaneensa mankkaa ja laulaneensa Ainoa hyppynarun päähän ja ihmetelleensä Autiotalon säkeitä "tuoksusi vie tajun tanipimeään" – mikä on "tanipimeä"?

Johnsson ei tunnusta missään vaiheessa isommin hurahtaneensa Dingoon, mutta kertoo kuunnelleensa joitakin biisejä saatuaan tietää olevansa mukana näytelmässä.

”Musiikki ja sanoitukset ovat yllättävän hyviä, näin jälkiviisaasti ajateltuna”, Johnsson toteaa.

Molemmat ovat lukeneet näytelmän, mutta kovin paljoa enempää he eivät siihen ole tutustuneet. Esimerkiksi Kemppaisella ensimmäinen kysymys Lyseolle saavuttuaan oli, kuka heidän fiktiivinen tyttärensä tulee olemaan.

”Tavallaan on sääli, ettemme olleet lukuharjoituksessa. Nyt tulemme vähän jälkijunassa, mutta tuskin liian myöhään”, Kemppainen pohtii.

Johnsson vertaa työtapaa elokuvaan, jossa isoimmat roolit on jo aloitettu ja itse on hypättävä keskeltä heti mukaan ilman valmistautumisaikaa. Henkilöihin ja tekemiseen on jo haettu tyylejä ja suuntia, joihin on sopeuduttava ja asetettava itsensä.

”Mutta ei se aiheuta paniikkia, se on vain olosuhde, joka on myös ihan mielenkiintoinen”, hän toteaa.


Seppo Kivimäki

blogituaattori sekä Brutus