Päivästä päivään

Erittäin hyvää juuri alkanutta hiihtolomaa kaikille! Kyllä, kiitos kysymästä, tuntuu hyvältä. Tuntuu hyvältä pitää viikon tauko kaikesta kiireestä. Tuntuu hyvältä nukkua pitkään ja valita itse tekemisiään, tuntuu hyvältä tietää, ettei tarvitse viikkoon pohtia mitään, mihin liittyisi vastuuta. Ja jos joku nyt sattuisikin opiskelemaan jotain loman aikana, vaikkapa hiljalleen lähestyviä kirjoituksia varten, niin tuntuu hyvältä valita itse kellonajat ja oppiaineet.

Hiihtoloman seesteisyyteen on hyvä tuudittautua vielä tässä kohtaa, kun se on suurilta osin edessäpäin. Me kaikki kuitenkin tiedämme, että ensi-ilta hiippailee hiljalleen lähemmäksi, ja näytelmän toisen puoliajan kimppuun on käytävä eläimellisesti heti loman jälkeen. Ensimmäiset seitsemän kohtausta alkavat olla jollain tavalla paketissa, ja luottamus tulevaisuuteen on vielä toistaiseksi enemmän plussalla kuin miinuksella. Kiire kuitenkin kasvaa, paineet kasvavat, esityksiin on varailtu paljon lippuja, tulee vastoinkäymisiä ja joudutaan tekemään valintoja. Monella meistä, itseni mukaanlukien, toukokuu on niin täynnä menoja, että kalenteri näyttää saaneen kimppuunsa raivokkaana jylläävän sateenkaarioksennusnoroviruksen. To do- listallani lukee kuitenkin vain; Selviä hengissä. Tiedän, mihin olen itseni heittänyt.

Olen itse kokenut teatterillisen prosessin monesti aiemminkin. Tiedän alkuvaiheen, kun jännittää ja on innoissaan ja odotukset huitelevat pilvissä. Tiedän miltä tuntuu hetkenä, jona yksi vastoinkäyminen saattaa pudottaa koko porukan hetkeksi pohjamutiin. Tiedän, miltä tuntuu pyöriä päiviä tai viikkoja siellä pohjamudissa ja toivoa koko sydämestään, että kaikki lakkaisi olemasta hankalaa. Tiedän viimeiset viikot ennen ensi-iltaa, kun kaikki elävät ja hengittävät taidetta, koska tavallisten ihmisten happea ei kerta kaikkiaan ehdi hengittää. Tiedän ensi-iltaviikon intensiteetin ja hektisyyden, tiedän viimeiset esitykset ja tiedän, miten tyhjältä tuntuu kun pitääkin taas vetää keuhkot täyteen happea viimeisen esityksen loputtua.

Silti joka kerta kaikki on erilaista. Taiteen ei tarvitse aina noudattaa äidinkielentunneilla tarkasti mieleen painettua klassista draaman kaarta huippukohtineen ja konflikteineen. On ollut projekteja, joissa ei ole näkynyt syvää epätoivoa missään vaiheessa, vaan kaikki on ollut helppoa ja kivaa. On myös ollut projekteja, jotka ovat alusta saakka olleet lähinnä pelkkää syvää epätoivoa, ja niistäkin on päästy yli jotenkin. On oikeastaan aika hienoa tajuta, miten monesta mahdottomasta tilanteesta onkaan selvinnyt. 

Me ollaan päästy pitkälle ja edistytty älyttömän hyvin jo nyt. Lavalla kokonaisuus näytää olevan ensimmäisen puoliajan kohdilta kasassa, ja pikkuhiljaa bändi ja teatteri kasvavat yhteen ja kietoutuvat toisiinsa suorastaan maagisesti. Iskut muistuvat mieleen, repliikit ehditään sanoa välisoittojen aikana ja ohjaaja kieriskelee maassa hihkuen innosta, kun joku asia yhtäkkiä onnistuukin. Kaikesta mennään yli, periksi ei anneta. Tällä asenteella on hyvä lomailla ja tällä asenteella on hyvä jatkaa loman jälkeen.

Eihän me kuitenkaan enää selvitä erossa toisistamme. Nahkatakkisen tytön whatsapp- keskustelussa kuhisee päivittäin, kun verbaaliakrobaatikot heittelevät ilmaan mitä mielenkiintoisimpia juttujaan, ebolaepidemiaa sairastavat yksilöt jakavat kokemuksiaan ja loput keskittyvät milloin mihinkin, esimerkiksi näytelmän repliikkien heittelemiseen sopivissa kohdissa. Viikon tauko yhteisestä tekemisestä ei missään nimessä tule kysymykseenkään, joten päätimme kaikki lähteä Mirjan mökille suunnata porukalla Savitaipaleelle ensi perjantaina. Mut hei, ei tää oo mikää happening! Ihan spontaanisti vaan mennään pitämään porukalla ikävää. Ei siis mitään facebook-kutsuja.

Siispä näihin (tai allaoleviin) kuviin ja tunnelmiin päätän tämänkertaisen blogipostaukseni. Päivä päivältä ensi-ilta lähestyy, mutta näiden ihmisten kanssa ei pelota. Lavalla on hyvä olla, kun tietää olevansa turvassa, oli sitten oma itsensä, roolihahmo tai joku näiden väliltä. Lavalla kaikki on hyvin.

Ja elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii

Tässä vielä meidän Petjan aka Dingon tiivistelmä Nahkatakkisesta tytöstä. Tiiivistelmä syntyi, kun saimme kansainvälistä huomiota ja mietimme, miten monelle kielelle voitais kääntää asioita. Tässä Petjan versio, joka mun mielestä tiivistää koko prokkiksen ja valmistumisprosessin tosi hienosti;

Si o kuules nääs semmoi homma mis rupatellaa hullust tytöst ja se vaekeuksist, myö olloo iha ko pyörräät rattaissa kok hommas. Meil o sellai ohjaaja Marika kuk vuaa huuteloo menemää mut kuuteki sillee menevä. Myähän siis vaan kaik päevät makkoillaa kasois ko mitkäki hylykeet, mut älköö hualiko kyl myö täst iha hyvä julli pierastaa.

Sama karkeasti englanniksi käännettynä;

WE IS HAVE THIS PERAKTICES ECERY DAY ANT VE AULSSO IS HAEV FUN AND LAY IN KASAS!

Ja multa vielä välillä kysytään, miks tykkään taideihmisistä... Aitoa ihmisyyttä, vai mites se meni? 

Nähdään taas! ♥

Pinja Kuntola
Neea