Nahkatakki niskaan ja menoksi

Näin Nahkatakkisen tytön kantaesityksen vuonna 2014 Vaskivuoren lukiolaisten esittämänä. Siitä asti olen halunnut ohjata teoksen. Se on poikkeuksellinen, koska se on kirjoitettu nuorille, se sijoittuu Suomeen, musiikki on suomalaista, ja sen keskeisin tematiikka ei liity ensirakkauteen tai kiellettyyn rakkauteen vaan...No, jääköön se toistaiseksi sanomatta. Sitä paitsi Nahkatakkinen tyttö sopii satavuotiaan Suomen juhlintaan. Se yhdistää nykynuorten elämän 80-luvun nuorten teinivuosiin - soihan musikaalissa koko ajan Dingo.

Lyseon lukiossa on purrut teatterikärpänen, ja onneksi naapurilukiosta muutama on myös saanut pistoksen ja tullut lukioteatteriin mukaan. Teatteriin on uskottu ja sen toimintaa on tuettu. Tänä keväänä toiminta vielä laajenee, kun lukioteatteri saa yhteistyökumppaniksi Lappeenrannan kaupunginteatterin. Sieltä saamme valo- ja äänitekniikan, lavastusapua sekä kaksi näyttelijää, Sanna Kemppaisen ja Jussi Johnssonin esittämään päähenkilön vanhempia. Olemme uskomattoman onnekkaita, kun saamme tehdä jotain tällaista. Kun ajattelen nuoria näyttelijöitä, tanssijoita ja muusikoita, minua melkein naurattaa. Siitä vaan kaupunginteatterin isolla näyttämölle, hopi hopi! Ihanaa on niilläkin, jotka eivät mene lavalla, mutta näkevän siellä työnsä jäljen. Tarkoitan nuoria lavastajia, puvustajia ja maskeeraajia, joiden panos koko illan musikaalissa on aivan valtava.

Tämän blogin tarkoituksena kuvata prosessin etenemistä eri näkökulmista. Prosessia siis kuvataan ohjauksen, musiikin, näyttelijäntyön, skenografian, koreografian ja markkinoinnin silmin. Tarkkaileva katse on välillä nuoren, välillä toimintaa ohjaavan aikuisen. Ehkä siis on paikallaan kertoa, mitä tapahtuu nyt.

Alkuyskimisen jälkeen tuntuu siltä, että palikat rupeavat asettumaan paikoilleen. Tanssiharjoitukset ovat käynnistyneet, bändi veivaa ihan tosissaan, ja muutama kohtauskin on jo hyvässä menossa. Eniten ilahduttaa nuorten into oppia uutta ja toisaalta tuoda esille omia vahvuuksiaan. Näyttelijä käy välillä soittamassa kitaraa, tanssijoita pinkaisee laulukuoroon henkeä vetämättä, sama ihminen tekee monta roolia, yksi näyttelee ja puvustaa, lähes kaikki ovat valmiita bloggaamaan, toiset ryhtyvät vloggaamaan, puolet tahtoo valokuvata, osa osaa somettaa markkinointimielessä... Olen porukassa, jossa osataan tehdä ja halutaan tehdä. Miksen viihtyisi? Miksei katsojakin viihtyisi?


Marika Kesseli
ohjaaja

ps. Ostin tammikuun alussa liput sirkukseen, joka vierailee Suomessa lokakuussa. Ei siis ole hätiköintiä varata paikkaansa Nahkatakkisen tytön toukokuun esityksiin!