Aluksi

Olemme äskettäin virallisesti avanneet lukioteatterin tämän lukuvuoden projektin harjoituskauden. Kyseessä on musikaali, ja kuten nohevimmat yksilöt ovat saattaneet blogin nimestä jo päätellä, sen nimi on Nahkatakkinen tyttö. Roolit on nyt jaettu, samoin 90-sivuiset käsikirjoitusnivaskat ja kukin on saanut jo muutaman tunnin uiskennella roolijakojen aiheuttamissa tunnetiloissa.

Tekijät ovat kulkeneet tähän pisteeseen monen seulan läpi alkaen ensimmäisestä infotilaisuudesta ja edeten kurssin valitsemisen kautta yhteisiin aloitustilaisuuksiin. Jäljelle on jäänyt sievä joukko hienoimpia ja motivoituneimpia hiekanjyviä, jotka vaativat enää hieman pyörittelyä muotoutuakseen tiiviiksi hiekkapalloksi.

Tämän nerokkaan ja mieltäylentävän santapallerometaforan ohitettuamme voimmekin lompotella katsastamaan itse musikaalia. Sen on kirjoittanut Hanna Suutela vuodeksi 2014 Vaskivuoren lukioon yhteistyössä esityksen ohjanneen Kari Jagtin ja musiikinopettaja Matti Suomelan kanssa. Jännityselementeillä höystetyssä musikaalissa lähtökohtana on eri tyyppisistä nuorista koostuva joukko, joka lähtee viikonlopuksi mökille.

Sikäli pääsemme helpolla, ettei käsikirjoittamisesta tai musiikin sovittamisesta ole tarvinnut kantaa isommin huolta, mutta siihen vaivan säästymiset taitavat loppuakin. Koska puuhastelemme pitkän, väliajalla varustetun musikaalin parissa, tiedossa on runsaasti laulujen, koreografian ja repliikkien opettelua sekä paljon muuta pientä muistettavaa. Erityiseksi projektin tekee myös se, että esiinnymme Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä, ja meille tekijöinä se tarjoaa ainutlaatuisen ja etuoikeutetun tilaisuuden, joka ei välttämättä toistu aivan pian. Lisäksi se avaa liudan uusia mahdollisuuksia esimerkiksi lavastuksessa, valoissa ja tilankäytössä verrattuna vaikkapa Kehruuhuoneeseen, mutta tuo myös paljon muita huomioonotettavia asioita.

Alkulämmittely on takana, lähtölaukaus on pamahtanut ja olemme juuri irtautuneet lähtötelineistä. Jossain kaukana toukokuulla siintää Lappeenrannan kaupunginteatterin riemukkaan harmaa näyttämötorni, ja sitä kohti matkaamme seuraavat viisi kuukautta. Edessä on vielä monta kierrosta, hyviä ja vaikeita hetkiä, mutta uskon, että siellä maaliviivan paikkeilla tuntuu kuitenkin aika kivalta. Liity siis seuraamme, seuraa edistymistämme ja kulje kanssamme käsi kädessä kohti autiota taloa.

Seppo Kivimäki
blogaattori ja Brutus