Yhteistyöllä kohti suurta tuntematonta

Lappeenrannan Lyseon lukion uudenkarheissa musiikkiteatteritiloissa on hyvä pöhinä päällä. Ja miksipä ei olisi, sillä Lappeenrannan lukioteatterin tämänvuotisen voimainponnistuksen valmistelut etenevät vakaasti ja suunnitelmallisesti kuin dieselveturi. Viime kevään hyvät kokemukset opiskelijavoimin käsikirjoitetusta ja esitetystä Pysäkki-nuorisomusikaalista ovat tehneet lukioteatteria tunnetuksi paitsi Lyseolla, myös laajemmin Lappeenrannassa. Se antaa ainakin itselleni uskoa siihen, että Marika Kesselin ohjaama Nahkatakkinen tyttö muodostuu tapaukseksi, josta kuiskitaan kulttuuripiireissä vielä myöhemminkin.

Kun vierailin itse ensimmäistä kertaa uuden kaupunginteatterin tiloissa, mielessäni käväisi ajatus. Pohdin tahtovani päästä suuren näyttämön lauteille vielä joskus soittamaan. Toukokuussa tämä miete tulee lihaksi, mitä on vielä tässä vaiheessa vaikea kunnolla sisäistää. Tietyltä kantilta ajateltuna Nahkatakkinen tyttö on kauppakeskukseen sijoitetussa kaupunginteatterissa kuin kotonaan: nuorison otettua jo valmiiksi haltuunsa IsoKristiinan muut kerrokset on vain luonnollista jatkumoa, että nuorista tulee avainhenkilöitä myös kolmannessa kerroksessa sijaitsevassa kaupunginteatterissa.

Pysäkin saama suosio näkyi yllättävän voimakkaasti tämän vuoden projektin osallistujamäärässä, mutta toisaalta tehtävää riittää jokaiselle laajastakin joukosta. Oma lusikkani musikaalisopassa on kulkeutunut tänäkin vuonna bändinurkkaukseen. Osanani on satunnaisen bloggailun ohella takoa pianoa ja muita vastaavanlaisia lyömäsoittimia, mitä teen enemmän kuin mielelläni. Projektia työstävä väki on vaihtunut uusien tulokkaiden ennakkoluulottoman sisäänmarssin lisäksi myös niin sanotun luonnollisen poistuman johdosta. Kukaan ei nimittäin voi opiskella Lyseossa ikuisesti, vaikka kuinka haluaisi. Vaihdos näkyy etenkin bändin demografiassa, mutta uudet tekijät ovat hypänneet edellisten saappaisiin ihailtavalla tarmokkuudella. Nimenomaan tekemisen into näkyy, mille löytyy varmasti kysyntää projektin myöhemmissäkin vaiheissa.

Kun ajat ovat ahtaat, on joka taholla pyrittävä löytämään yhteistyömahdollisuuksia ja synergiaetuja. Nahkatakkinen tyttö on siitä oiva oppikirjatapaus. Joidenkin, tässä nimettömäksi jäävien tahojen ansiokkaasti lietsoma teatterivastainen ilmapiiri ajoi yhdessä budjetoinnin virhearvioiden kanssa kaupunginteatterin ikävään tilanteeseen. Samaan aikaan toisaalla lukioteatteri oli kasvamaisillaan ulos Kehruuhuoneen viime vuonna tarjoamista ensiluokkaisista, mutta rajallisen kokoisista puitteista. Tarinamme ei opiskelijaportaaseen asti kerro, kumpi avasi vuoropuhelun yhteistyömahdollisuuksia koskien. Merkityksellistä kuitenkin on, että lukioteatteri sai tämän kevään musikaalilleen loistavat tilat kaupungin parhaalta paikalta. Samalla kaupunginteatteri sai kevään ohjelmistopalapeliinsä ilmeisen edullisen palan, jolla on potentiaalia suoranaiseksi kassamagneetiksi. Itse musikaalin toteuttajat puolestaan saavat rahallisen korvauksen sijaan ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä töitä alan ammattilaisten parissa keskellä upeita fasiliteetteja.

Dingon kappaleet musikaaliin sovittanut Matti Suomela on kehitellyt soitettavaa monenlaisille soittimille, mikä tuo alun perin varsiin tasapaksuihin kappaleisiin uudenlaista syvyyttä ja raikkautta. Sovituksellisesta näkökulmasta oma tähänastinen suosikkini on parin napsun verran funkahtava Pistoolisankari. Koviin juttuihin lukeutuu myös se, että bändissä on monissa kappaleissa käytössä sekä jousi- että puhallinsektio. Oikeita soittimia autenttisina, jäljittelemättöminä ja syntetisoimattomina, vaikka toki mikitettyinä. Lea Kaijansinkon luotsaama bändi hioutuu kaiken aikaa yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja tarjoaa musiikillisen sokkelin näyttämölle muodostuvan taide-elämyksen peruskiveksi. Valmista on toukokuussa.

Juho Silventoinen
pianisti