Se saa sielun omakseen
Avainsanat:
Lappeenrannan kaupunginteatteri,
Lappeenrannan Lyseon lukio,
Nahkatakkinen tyttö,
prinsessa Leia,
suuri näyttämö
Nyt ollaan niin sanotusti jännän äärellä. Huomenna olisi vastassa ensimmäiset treenit teatterilla, ensimmäinen todellinen kosketus kaupunginteatterin suureen näyttämöön. Täysin uusi tila, uudet mittasuhteet, poskimikkien käytön harjoittelua ja mietintää mistä tulla lavalle ja mihin tulee poistua. On siis hyvä myös muistuttaa, että ensi-iltaan on aikaa 5 viikkoa, 4 päivää ja joitakin tunteja, minuutteja, sekunteja. Mutta täytyy iloita, sillä jo nyt ensi-ilta on käytännössä loppuunmyyty! Täytyykin siis muistuttaa teitä ostamaan lippunne ajoissa.
Viime viikon harkoissa aistin jännittyneisyyttä. Torstaina
meille kerrottiin loppuajan aikatauluista; milloin on teatteriklubi, milloin
harjoitellaan maskeerausta, milloin on viikonloppuna harkkoja ja mitä tarvitsee
muistaa, kun menemme teatterille. Kuten ohjaajamme Facebookin
harjoitusryhmäämme laittoi, voimme kohta laulaa “We are family”, sillä tulemme
näkemään seuraavien viikkojen aikana enemmän tämän porukan naamatauluja kuin
omia perheitämme. Mutta se on oikeastaan ihan okei. Kyllä tämä porukka menee
ihan perheestä. Kaikki ovat yhtä lailla päästään sekaisin, tyhmiä juttuja
lentelee pitkin ja poikin, nauramme, itkemme, huudamme kesken kohtauksien,
keksimme yhä tyhmempiä alkulämmittelyharkkoja ja koreografioita lauluihin, kun
tulisi keskittyä siihen, että kuinka tämä minun stemmani nyt oikein menee. Tämä
on suuri teatteriperhe, johon mahtuu kaikki mukaan, “tule sellaisena kuin
olet”.
Mutta nyt takaisin ”asiaan”. Teatterilla tämä koko näytelmä saa
aivan uudet mittasuhteet. Olemme tähän mennessä harjoitelleet koulumme
teatteriluokassa ja kaupunginteatterin lava on varmaan kuusi kertaa suurempi.
Hieman ehkä hermostuttaa se aivan ensimmäinen kerta, kun pääsee astumaan sille
lavalle. Miltä se sitten oikeasti tuntuu? Tuleeko pikkuinen olo sen suuren
katsomon edessä? Tuleeko olo, että jes tänne meidän porukka kuuluukin?
Parasta tässä on se, että nämä tunteet pääsen kokemaan
teatteriperheeni kanssa. Voimme yhdessä ihmetellä ja seisoa keskellä lavaa, suut
auki. Pääsemme tutkimaan kulisseja ja takatiloja, joihin ei olisi koskaan
uskonut pääsevänsä. Siitä tulee varmasti mahtavaa. Kuitenkin tämä alkuhurmoksen
jälkeen alkaa työnteko. Alamme käydä kohtauksia läpi ja nyt käännämme seuraavan
vaihteen päälle. Nyt on se aika, jolloin viimeistään pitää päästää irti ja vain
antaa mennä. Tämä on varmasti monille se lukioajan huippukohta. Lyseon lukioon
astuessani ensimmäisen kerran en olisi koskaan uskonut mihin se oikein vie
minut. Toki tämä vie aikaa koulutöiltä, mutta pakko myöntää, onhan tämä nyt
aika mahtavaa.
Ensi sunnuntaina tulee varmasti joltain muulta
kirjoittajalta tietoa siitä, kuinka meillä sitten siellä teatterilla on mennyt.
Itse lähden nyt syventymään kirkkohistoriaan, sillä täytyy huomauttaa, että kyllä
meillä on koulua ja kyllä meillä on tällä hetkellä koeviikko meneillään. Mutta
hei, kyllä tästä selvitään. Käytämme vain teatterilla kaiken vapaa-aikamme
naamat kiinni kirjoissa (mitä epäilen vahvasti).
Salla Puonti
Prinsessa Leia
Salla Puonti
Prinsessa Leia
Ei kommentteja: